Eläköitynyt Sebastian Vettel tylyttää F1-tallin ilmapiirin – saksalainen puolustaa Mick Schumacheria

F1-legenda Sebastian Vettel jätti F1-sarjan viime kauden päätteeksi. Saksalaiskuski onkin nyt puhunut avoimesti F1-sarjasta ja sen ongelmakohdista.
Tällä kertaa tulilinjalle joutui F1-sarjan uusin talli Haas. Jenkkitalli on kuulunut kuninkuusluokan pohjasakkaan jo vuosia, mutta viime vuonna parannusta oli huomattavissa. Erityisesti alkukaudella talli onnistui nappaamaan pisteitä ja varmistamaan MM-sarjan kahdeksannen sijan.
Vettel ei ole kuitenkaan tyytyväinen tallin ilmapiiristä. Miehen suojatti Mick Schumacer sai lähtöpassit kauden päätteeksi, mistä Vettel ei luonnollisesti ole tyytyväinen. Nelinkertaisen maailmanmestarin mukaan ympäristö ei ollut sopiva nuorelle lupaukselle.
– Olen tuntenut Mickin jo vuosia. On todella sääli, että hänen uransa tyssäsi näin, Vettel aloitti PlanetF1-sivuston mukaan.
– Hän saattaa olla sellainen persoona, joka tarvitsee vielä hieman opetusta ja paremman ympäristön. Minusta se ilmapiiri, missä hän oli ei ollut paras mahdollinen. Toivottavasti hän palaa vielä ja saa paremman tallin itselleen.
Schumacher viettää ensi kauden Mercedeksellä testikuljettajana.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus