Kommentti: Mick Schumacher – keskinkertaisuuden kuningas
Torstaina se varmistui. Mick Schumacherin F1-ura ei jatku Haasilla, eikä todennäköisesti edes koko kuninkuusluokassa ensi kaudella kisakuljettajan ominaisuudessa.
Uutinen ei varsinaisesti ollut mikään jättimäinen pommi, ottaen huomioon saksalaisen otteet F1-sarjassa. Autourheilun kuninkuusluokka on raakaa tulosurheilua, eikä parit valonpilkahdukset tuoneet jatkosopimusta amerikkalaistalliin.
Haasilla loppui kärsivällisyys Schumacherin vuoristoratamaiseen suorittamiseen, eikä loppukaudella olla nähty viitteitä paremmasta huomisesta. Sen ansiosta toisen polven kilpa-autoilijan paikan nappaa varma ja luotettava Nico Hülkenberg.
Toki Hülkin paluuta voidaan pitää myös pienimuotoisena ihmetyksen aiheena, mutta se on toinen tarina. Schumacherille annettiin aikaa sopeutua ja suorittaa, mutta se jokin on jäänyt puuttumaan. Se viimeinen rutistus ja auton äärirajoille vieminen, mitä vaikkapa pilttuun toiselta puolelta löytyy.
Välivuodeltaan palannut tallikaveri Kevin Magnussen on vienyt Haas-auton kuluvalla kaudella yhdeksän kertaa aika-ajojen viimeiseen osioon, siinä missä Schumacher on onnistunut tässä vain neljästi. MM-pisteet ovat tanskalaiselle 25-12 ja se on keskikastissa yllättävän iso ero. Schumacherin keskinkertaisuuden lisäksi hän oli etenkin alkukaudesta virhealtis ja muun muassa täystuhot Saudi-Arabiassa sekä Monacossa tulivat tallille kalliiksi.
Puhutaan hyöty-haitta suhteesta, eikä saksalainen ole onnistunut hyvittämään kahdella pistesijallaan niitä miljoonia, jotka ovat menneet kilpurin korjaamiseen.
”Sukunimi on tässä tapauksessa ollut siunauksen ohella myös kirous”
Schumacherin urakäyrä on osoittanut, että hänellä kestää uuteen sarjaan sisääntullessa hieman pidempään aikaa sopeutua, mutta Haasilla ei uskallettu odottaa kolmatta kautta sitä Pikku-Schumia, josta alemmissa luokissa ollaan puhuttu. Jälleen kerran olemme valitettavasti todistaneet sen, ettei legendaarinen sukunimi ja isän meriitit tuo automaattisesti paikkaa tähdissä ja 23-vuotiaan saksalaisen osalta on tällä hetkellä käymässä samoin.
Mickin tapauksessa mittatikku on kenties F1-sarjan historian kovin, kun verrataan isään, mutta tällä hetkellä nuorukainen on jäämässä vain legendaarisen Michael Schumacherin pojaksi, eikä meritoituneeksi kilpa-ajajaksi. Sukunimi on tässä tapauksessa ollut siunauksen ohella myös kirous ja valokeila on aina kohdistunut suurella lyhdyllä kohti Pikku-Schumin kasvoja.
Seuraava haaste Schumacherin uralla on koittaa pitää kiinni köydestä, jolla roikutaan mukana F1-varikoilla. Testi -ja varakuljettajan paikka, sekä kenties itseluottamuksen buustaus jossain muussa moottoriurheilusarjassa, jossa saa taistella voitoista voisi olla looginen askel.
Yhtä kaikki, Mick Schumacherin tähänastinen taival F1-sarjassa ei ole tarjonnut muuta kuin tasapaksua keskinkertaisuutta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen