Legendaarinen F1-ura päättyy sunnuntaina – nämä kuljettajat ajavat toistaiseksi viimeisen kilpailunsa
![getty_vettel20221120](https://www.suomif1.com/app/uploads/2022/11/getty_vettel20221120-632x422.jpg)
Sunnuntain Abu Dhabin osakilpailu merkkaa usean F1-uran päättymistä. Yhteensä neljä kuskia ajaa toistaiseksi viimeisen kilpailunsa kuninkuusluokassa.
Näistä nimekkäin on ehdottomasti nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel. Red Bullin neljä ensimmäistä maailmanmestaruutta voittanut saksalainen eläköityy, eikä ole omien sanojensa mukaan palaamassa.
Vettel on F1-eliittiä lähes jokaisessa tilasstossa. Hän on sarjan nuorin maailmanmestari sekä toiseksi nuorin voittaja. Hänellä on kolmanneksi eniten osakilpailuvoittoja sekä neljänneksi eniten mestaruuksia. Vettel pitää nimissään myös yhden kauden voittoputkea. Kaudella 2013 mies voitti peräti yhdeksän kilpailua peräkkäin. Jos Vettel onnistuu nappaamaan palkintosijan Abu Dhabissa, olisi hän onnistunut ajamaan kärkikolmikkoon jokaisella täydellä F1-kaudellaan.
Toinen nimekäs poistuja on Vettelin entinen tallikaveri Daniel Ricciardo. Aussikuljettaja liittyy Red Bullille reservikuskin rooliin ensi kaudeksi.
Ricciardo oli parhaimmillaan F1-sarjan viihdyttävin kuski. Erityisesti miehen tyylikkäät ohitukset jäävät elämään F1-historiaan. Ricciardo nappasi urallaan kahdeksan voittoa, seitsemän Red Bullilla ja yksi McLarenilla. Mies on yltänyt palkintokorokkeelle 32 kertaa ja napannut paalun kolmesti.
Vettelin suojatti Mick Schumacher jää myös ilman ajopaikkaa. Saksalaisen kaksivuotinen taipale päättyy toistaiseksi. Legendaarisen Michael Schumacherin poika onnistui avaamaan pistetilinsä Haasilla tällä kaudella, nappaamalla 12 pistettä ennen viimeistä kilpailua. Top 5 sijoitusta ei tilille toistaiseksi napsahtanut. Tuoreiden raporttien mukaan Schumacher on korvaamassa Nyck de Vriesin Mercedeksen varakuljettajana.
Viimeinen lähtijä on Nicholas Latifi. Kanadalainen liittyi sarjaan kaudella 2020 ja onnistui kirjauttamaan tililleen yhdeksän MM-pistettä.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun