Fernando Alonso saanut tarpeekseen Alpinesta – piikittelee jo talliaan ensi kauteen liittyen
Konkarikuljettaja Fernando Alonso on turhautunut autonsa jatkuviin luotettavuusongelmiin, jotka ovat vieneet espanjalaiselta kuluvalla kaudella ison kasan MM-pisteitä.
Alonso kertoo laskevansa jo päiviä siihen, että hän pääsee pois ranskalaistallin palveluksesta jatkuvien vastoinkäymisten johdosta. Espanjalaiskonkari vaihtaa tallia tämän kauden jälkeen ja hyppää Aston Martinin leiriin.
Meksikon GP:ssä kaksinkertainen mestari kurvaili mukavasti seitsemäntenä, kunnes Renaultin voimanlähteeseen iski vika.
– Aina autossa numero 14 on luotettavuusongelmia. Menetin yhden sylinterin, kun 20 kierrosta oli jäljellä, eli noin 20 prosenttia vähemmän voimaa. Olin 20 sekuntia McLareneita sekä omaa tallikaveria edellä, purnasi Alonso kilpailun jälkeen.
– Kisa oli siihen asti erinomainen. Austin ja tämä (Meksiko) ovat olleet suorituskyvyn kannalta parhaat kisani tänä vuonna.
Alonsoa kismittää etenkin se, että hänen mielestään juuri hänen Alpine-autonsa tuntuu jäävän tien varteen milloin missäkin. Iso kasa MM-pisteitä on valunut hukkaan.
– Olen menettänyt 60 pistettä tänä vuonna ja siihen lisätään jälleen kuusi. Muut aina tietysti puolestaan hyötyvät niistä ja saavuttavat enemmän kuin heidän pitäisi, jatkaa Alonso.
– Se on ihmeellistä, että kisoissa keskeyttää yksi tai kaksi autoa ja jokaisessa kisassa siellä on auto numero 14. Minulta on räjähtänyt viisi moottoria tällä kaudella.
Kokenut kettu jatkaa sanomalla, ettei ole kokenut vastaavia fiiliksiä sitten toisen McLaren-stinttinsä, kun epäluotettava Hondan mylly hajosi jatkuvasti.
– Honda-aikoina molemmat autot pysähtyivät, mutta tänä vuonna vain auto numero 14, jankkaa espanjalainen.
Kaksi kisaa vielä Alpinen leirissä kurvaileva Alonso heittää vielä pienen piikin ranskalaistallille. Espanjalaisen mukaan Alpinelle myllyt tarjoavalla Renaultilla on runsaasti töitä tehtävänään ja Alonso toivoo, että he eivät paranna liikaa, viitaten olevansa heidän vihollisensa ensi vuonna.
– Moottorilla ei pääse maaliin, eikä kyse voi olla epäonnesta sen tapahtuessa kuusi tai seitsemän kertaa. Heillä on talvella työtä tehtävänään, mutta toivottavasti ei liikaa, sanoi Alonso.
Koosteen sunnuntaisesta Meksikon GP:stä näet alta.
Lähde: RaceFans
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella