Valtteri Bottakselta kova paljastus Williams-vuosistaan
Alfa Romeolla kaasutteleva Valtteri Bottas kertoo nauttivansa olostaan Alfa Romeon leivissä.
Suomalaiskuljettaja allekirjoitti viime syksynä monivuotisen sopimuksen sveitsiläistallin kanssa ja Mercedeksellä saavutetut voitot sekä palkintosijoitukset vaihtuivat kamppailuun keskikastissa.
Bottas on useaan otteeseen hehkuttanut monivuotisen sopimuksen merkitystä, sillä Mercedeksellä hänelle tarjottiin joka kerta vain vuoden pahvia kerrallaan, vaikka suomalainen kaasutteli saksalaisvalmistajan leivissä useamman (2017-2021) kauden.
Bottas paljastaa motorsport.com -sivuston haastattelussa mielenkiintoisen faktan hänen Williamsilla vietetyistä vuosistaan. Nastolan kasvatti vietti uransa neljä ensimmäistä kautta legendaarisen brittitallin väreissä. Näinäkin vuosina suomalaisen uraansa varjosti samanlainen epävarmuus tulevaisuudesta, kuin Mercedekselläkin.
– Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta minulle, sillä jopa Williamsillakin sopimukseni olivat aina yksivuotisia. Ensimmäistä kertaa minun ei ole tarvinnut stressata ja vastailla kysymyksiin, paljastaa Bottas.
– Se ei varmastikaan ole mukavaa niille kuljettajille, jotka eivät tiedä tulevaisuudestaan.
Bottas kaasutteli Williams-tallissa kaudet 2013-16, saavuttaen yhteensä yhdeksän palkintosijoitusta. Williams-stintin jälkeen hän korvasi uransa päättäneen Nico Rosbergin Mercedeksellä kaudesta 2017 alkaen.
LUE MYÖS: Alpinen kuskiehdokkaista putosi yksi nimi pois – Jäljelle jää kahden kauppa?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia