Kuluva kausi on Valtteri Bottakselle mielekkäin F1-uralla – ”En olisi voinut tehdä sitä Mercedeksellä”
Valtteri Bottas aloitti uuden aikakauden F1-sarjassa kaudella 2022. Suomalainen jätti kärkitalli Mercedeksen viiden vuoden tauon jälkeen, ja siirti Alfa Romeon riveihin. Suomalaiselle tarjottiin sveitsiläistallista monivuotista sopimusta, mikä oli Bottakselle uran ensimmäinen.
Pienemmässä valokeilassa operoiva Alfa Romeo on tuonut Bottakselle myös paljon vapauksia. Jokaista sanomista ei vahdata entiseen malliin, joten suomalainen on pystynyt rentoutumaan.
Bottaksen omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan nauttinut F1-sarjasta enemmän kuin nyt.
– Tämä kausi on varmaan minun mieleisin urallani, Bottas aloitti Autosportin haastattelussa.
– Itse kilpaileminen on paljon hauskempaa. Mercedeksellä yleensä vastassa oli vain tallikaveri, mutta nyt ympärillä on jatkuvasti ainakin kuusi autoa taistelemassa. Se muuttaa taktiikoita hurjasti, sijoituksia voi saada ja menettää nopeasti.
– Alfalla tunnelma on paljon rennompi. Emme taistele mestaruudesta, joten jatkuvaa painetta ei ole.
Bottaksesta on viimeisen vuoden aikana tullut suosittu myös sosiaalisen median kautta. Suomalaisen suosituin kuva on keväällä julkistettu alastonkuva Coloradon purossa. Suomalainen ei usko, että kuva olisi julkistettu, jos mies olisi vielä Mercedeksen riveissä.
– En usko, että olisin voinut tehdä sitä. Olen nykyään paljon rennompi radan ulkopuolella. Ihmisten mielipiteilläkään ei ole enää mitään väliä minulle.
– Sitä paitsi, se on tosi hyvä kuva!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia