Alfa Romeo -päällikkö manaa Valtteri Bottaksen kautta varjostaneita ongelmia – ”Olemme menettäneet aivan liikaa pisteitä”

Alfa Romeon paluu keskikastiin on ollut tervetullut harppaus eteenpäin kaudella 2022. Talli on MM-taistossa kuudentena 51 pisteellä. Kauden saldo ylittää kahden aiemman kauden pisteet yhteensä.
Talli voisi kuitenkin olla lähempänä neljättä sijaa, jota pitää Alpine. Ranskalaistalli on kerännyt 99 pistettä, lähes tuplamäärän Alfa Romeon saaliista. Sveitsiläistallin vauhti on hiipunut kauden edetessä, mutta suurin ongelmakohta on ollut luotettavuus.
Valtteri Bottas sekä Zhou Guanyu ovat molemmat keskeyttäneet useita kilpailuja teknisten onglmien takia. Saudi-Arabian GP oli Bottakselle loistava, mutta viime hetkillä aiheutunut ylikuumeneminen jätti tallin nollille, vaikka vauhti oli jopa Mercedeksen tasolla.
Tallipomo Frederic Vasseur onkin kriittinen siitä, kuinka paljon talli on hukannut pisteitä teknisten murheiden takia.
– Olemme ottaneet yhdessä askeleen eteenpäin. Ferrarin moottori kehittyi, niin myös meidän aerodynaaminen suunnittelumme. Myös Zhou sekä Valtteri ajavat lositavasti, Vasseur kommentoi Autosportille.
– Tulokset eivät ole kuitenkaan olleet hyviä luotettavuuden takia. Olemme menettäneet todella paljon pisteitä tällä kaudella. Olimme hyvissä asemassa Jeddassa sekä Silverstonessa, mutta auto ei kestänyt.
– Se on todella sääli meille MM-taulukon kannalta. Meidän on pakko korjata se kauden toiselle puoliskolle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”