Ongelmat auton kanssa pilasivat Fernando Alonson podiumhaaveet – rangaistus kruunasi turhauttavan kilpailun
Alpine-kuljettaja Fernando Alonso oli hyvässä lyönnissä Kanadassa, kun kokenut kehäkettu täräytti lauantain vesisateessa itsensä eturivin lähtöpaikalle.
Toisesta ruudusta matkaan lähtenyt espanjalainen haaveili palkintokorokkeesta tosissaan ja Alpinella uskottiin heidän pystyvän pitämään Mercedekset takanaan. Auton ongelmat ja surkea strategia kuitenkin rasittivat ikinuoren Alonson kisataivalta, eikä konkarikuljettaja lopulta päässyt lähellekään palkintopallisijoituksia.
– Olimme epäonnisia jälleen kerran virtuaalisen turva-auton kanssa. Olin maalisuoralla, kun se alkoi, jonka jälkeen olin juuri tulossa varikolle sen loppuessa. Sen takia päätimme pysyä ulkona, kertasi espanjalainen kilpailuaan.
– Suurin ongelma oli kuitenkin moottori, sillä meillä alkoi ongelmat sen kanssa noin kierroksella 20. Hävisin sen takia sekunnin per kierros, joten siinä kohtaa unohdimme podiumin ja yritimme vain sinnitellä DRS-junassa.
– Oli kuitenkin vaikeaa pysytellä Estebanin (Ocon) ja Charlesin (Leclerc) perässä, koska hävisimme suorilla sekunnin, harmitteli Alonso kilpailuaan.
Alpinen tallipäällikkö Otmae Szafnauer kertoi tallinsa olleen jo hajulla auton ongelmien syistä. Tallipomon mukaan Alonson kilpuria vaivasi jonkinlainen ilmavuoto, mutta tarkempaa analyysiä ei hänellä ollut kilpailun jälkeen heittää.
– Meillä oli ongelma Fernandon auton kanssa, jonka takia hän jäi lopulta Estebaninkin taakse. Emme tiedä vielä tarkalleen mikä se on, mutta se vaikutti ilmavuodolta jossain, sanoi Szafnauer Autosportille.
Alonso ylitti ruutulipun alunperin seitsemäntenä, mutta putosi lopputuloksissa lopulta yhdeksänneksi. Espanjalaiselle lätkäistiin viiden sekunnin aikasakko hänen kiemurreltuaan viimeisellä kierroksella suoralla puolustaessaan sijoitustaan Alfa Romeon Valtteri Bottasta vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!