Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottas myöntää olleensa lähellä F1-uransa lopettamista neljä vuotta sitten. Bottas otti raskaasti, kun hän ei onnistunut haastamaan Lewis Hamiltonia MM-tittelistä kaudella 2018.

– Olin todella lähellä lopettamista kauden 2018 päätteeksi. Se oli erittäin lähellä, Bottas sanoi Motorsport Magazinen podcastissa.

Bottas ei kyennyt voittamaan kauden aikana yhtään kilpailua, mikä ajoi suomalaisen omien sanojensa mukaan “synkkään tilaan”.

– Varsinkin, kun jäin kakkoskuljettajaksi. En kestänyt sitä, eikä se ollut mukavaa. Kauden 2018 viimeiset kilpailut olivat tuskaa.

Seuraavalla kaudella Bottas kuitenkin palasi radoilla ladattuaan akkujaan Suomessa talven aikana. Kipinä kilpailemiseen löytyi samoilureissulla suomalaisesta metsästä. Bottas voittikin kaudella 2019 heti avauskilpailun Australiassa.

Bottas, 32, siirtyi viime kauden jälkeen Mercedekseltä Alfa Romeolla, jossa alkukausi 2022 on ollut lennokas. Suomalainen on saanut Alfa Romeolla ykköskuljettajan roolin, ja talli on ottanut isoja harppauksia eteenpäin.

– En näe, että meillä on mitään rajoja (menestyksen suhteen). Rakastan F1:tä todella, Bottas summasi.