Alkukauden floppikuljettaja vakuuttelee: ”Tiedän ajavani koko loppuvuoden”
Koko alkukauden suurissa vaikeuksissa ollut Williams-tallin Nicholas Latifi vakuuttaa ajavansa koko loppukauden, vaikka korvauspuheita hänen paikastaan onkin jo pidetty.
Junioriluokissa vakuuttavaa jälkeä tehnyt sekä Alpinen varakuljettajana toimiva Oscar Piastri on linkitetty kanadalaisen tilalle kenties jo kesken kauden, mutta Latifin mukaan tällaisissa puheissa ei ole totuuden siementä kylvettynä.
– Tiedän ajavani koko loppukauden. Ei minulla oikeastaan ole sen kummempaa kommenttia tähän, sanoi Latifi RaceFansille sunnuntaina Bakussa.
AutoAction uutisoi tiistaina Latifin ajavan viimeisen osakilpailunsa tulevana viikonloppuna Kanadassa, ennen kuin hän tekee tilaa 21-vuotiaalle Piastrille. Uutisessa nojataan useiden lähteiden kertoneen australialaisen käyneen jopa sovittamassa aiemmin jo penkkiä Williamsilla. Samalla Alpine saisi käsityksen Piastrin taidoista F1-auton puikoissa ja he voisivat punnita paremmin tilannettaan sopimuksen päättävän Fernando Alonson ja Piastrin välillä.
Latifin alkukausi on ollut surkea, eikä kanadalainen ole pysynyt talliin uutena kasvona tulleen Alex Albonin kyydissä alkuunkaan mukana. Hitaan vauhdin lisäksi Latifi on kolistellut kilpurinsa seinään useaan kertaan ja on Haasin Mick Schumacherin ohella ainut nollakerholainen vakiokuljettajista. Latifi tiedostaa tilanteen ja kertoo tulevaisuuden olevan epäselvä.
– Olen todellakin kovan paineen alla, mutta uskon tämän tuntuvan ihan samalta kuin kenestä tahansa, jolla ei ole sopimusta ensi kaudeksi, jatkaa Latifi.
– Tiedostan tietenkin sen, että minun pitää parantaa. Haluan parantaa, enkä todellakaan ole iloinen siitä, kuinka asiat tällä hetkellä ovat. Jatkan yrittämistä saadakseni askeleita oikeaan suuntaan, sanoi kanadalainen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”