Aston Martinin Sebastian Vettel sanoo sunnuntain kilpailun tuntuneen samalta kuin olisi vetänyt F2-sarjan aika-ajokierroksia kuumien rataolosuhteiden vuoksi.

Autojen kaartaessa lähtöruutuihin radan lämpötila näytti paahtavaa 49 asteen lämpötilaa. Kuuma radan pinta ei johtanut ainoastaan liukkaaseen pintaan vaan myös raastavaan rengaskulumaan. Yhtä kuljettajaa lukuunottamatta kaikki kympin kärjestä tekivät kolme varikkopysädystä.

Aston Martin päätti pelata Vettelin kohdalla kahden pysähdyksen taktiikkaa, joka teki saksalaisen iltapäivästä entistäkin haastavamman rengaspelin osalta.

– Ajoimme samanlaisia kierroksia kuin F2-sarja aika-ajoissa, mutta hoidimme renkaitamme muita paremmin kuin suurin osa muista, kommentoi Vettel kilpailuaan.

Aston Martin toi Barcelonaan hurjasti päivitetyn version AMR22-kilpuristaan, joka lonksautti leukoja sen näyttäessä häkellyttävän paljon samalta kuin Red Bullin auto. Vettel sanoo, että he osasivat odottaa vaikeuksia uuden version ensimetreille.

– Tiesimme, ettei tämä paketti tule olemaan massiivinen hyppäys välittömästi, mutta uskomme sen olevan parempi tulevaisuudessa, kertoi saksalainen.

– Teemme parannuksia ja menemme eteenpäin, joten se on pääasia.

Vettelille jäi Espanjan GP:stä käteen kultainen ananas, kun nelinkertainen mestari sijoittui sijalle 11.