Aston Martinin Lance Stroll laukoi lauantaisen aika-ajon jälkeen turhautuneita kommentteja heidän runsaasti päivitetystä autostaan.

Niin sanotun B-version vauhti ei ollut todellakaan sitä mitä talli odotti sen olevan ja niinpä molemmat vihreät autot karsiutuivat jo aika-ajojen ensimmäisessä osiossa. Kanadalaisen lähtöruutu on 18:s, eikä tallikaveri Sebastian Vettel kyennyt kuin pari pykälää parempaan.

Aston Martin on ollut viikonlopun alkutekijöistä saakka huomion keskipisteenä, kun he paljastivat uuden version AMR22-kilpuristaan. Auto näyttää hämmentävän paljon Red Bullin tekeleeltä, mutta vauhdillisesti ne tuntuvat olevan ainakin vielä täysin eri sarjoista.

Stroll käyttikin auton surkeaa vauhtia esimerkkinä sille, ettei kyseessä todellakaan ole kopio Red Bullin autosta.

– Millä sijoilla Red Bullit ovat? Olisimme kaksi sekuntia nopeampia, jos tuo olisi kopio, laukoi Stroll The Racen mukaan.

Stroll kertoo olleensa koko viikonlopun vaikeuksissa auton tasapainon sekä pidon kanssa. Kaksi viikkoa sitten Miamissa kanadalainen täräytti vanhalla versiolla autostaan aika-ajojen viimeiseen osioon ja homma näytti kulkevan oikeaan suuntaan vaikean alkukauden jälkeen. Nyt ollaan kuitenkin jälleen huonoissa asemissa.

– Tuossa on täysin erilainen aeropaketti, ajokorkeudet ja säädöt. Paljon asioita on muutettu ja meidän täytyy katsoa, että missasimmeko jotain tai olismmeko voineet tehdä jotakin eri tavalla, jatkaa Stroll.

– Todellakin toivon, että emme huomanneet jotain. Edellisessä kilpailussa olimme Q3:ssa ja nyt jäimme ensimmäiseen osioon täysin matkustajina. Meidän täytyy selvittää miksi, totesi turhautunut kanadalainen.