Alfa Romeo -päällikkö Frederic Vasseur ei halua asettaa tavoitteita tallilleen loistavasta alkukaudesta huolimatta. Alfa Romeo on ohittanut kahden aiemman kautensa pistesaldon vain neljässä kilpailussa tällä kaudella. Valtteri Bottas on napannut pisteitä jokaisessa kilpailussa Saudi-Arabian keskeytystä lukuunottamatta.

Vasseur ei siltikään halua keskittyä jahtaamaan tiettyä tulosta, vaan jatkamaan samaa rataa. Tallin pääinsinööri Xevi Pujolar uskoo Alfan tavoittelevan jopa McLarenia ja Mercedestä. Vasseur uskoo puolestaan tulosten tulevan itsestään hyvien suoritusten avulla.

– Minä en halua asettaa tällaisia tavoitteita. Saatan olla väärässä, mutta minä haluan vain keskittyä työhöni sekä tallin suorituksiin, Vasseur kommentoi RACERILLE.

– Meillä on päivityksiä tulossa ainakin Barcelonaan. Aiomme keskittyä omiin suorituksiimme ja sitten katsomme, mitä muut tallit tekevät.

– Mutta en halua asettaa talleille tavoitetta olla kolmas tai viides. Haluamme tehdä mahdollisimman hyvää työtä. Katsotaan mihin se riittää kauden päätteeksi.

Bottas nappasi viidennen sijoituksen Imolassa edellisessä kilpailussa. Suomalainen jäi neljänneksi ajaneesta George Russellista alle sekunnin. Suomalainen onnistui varikko-ongelmien jälkeen kuromaan 15 sekunnin eron kiinni, mutta kierrokset loppuivat kesken.