Viaplay: Valtteri Bottas uskoo olevansa jopa McLareneita nopeampi huomisessa osakilpailussa
Kauden ensimmäinen sprintti päättyi Valtteri Bottaksen kohdalla mainioon nousuun. Suomalaiskuski menetti kaksi sijoitusta lähdössä, mutta onnistui lopulta kampeamaan itsensä pisteille seitsemänneksi. Bottas siis kohensi lähtöruutuaan yhdellä.
Suomalainen oli lähdöstä huolimatta tyytyväinen suoritukseensa. Bottaksen mukaan lauantain sprintti antoi näyttöä siitä, että Alfa Romeo olisi jopa nopeampi kuin sijoille viisi ja kuusi sijoittuneet McLarenit.
– Lähtö oli jälleen vähän huono. Se on toistunut tällä kaudella, mutta tällä kertaa auto vain lähti sutimaan viivalta. Sen jälkeen kisa oli hyvä, Bottas kommentoi Viaplaylle.
– Vauhti oli hyvää ja pystyin ohittamaan muutaman auton. Tämä antaa hyvää fiilistä huomiselle. Näimme että meillä on hyvä kisa-auto ja pystymme haastamaan jopa McLareneita.
– Voimme taistella normaalikisassa viidennestä sijasta. Olin lopussa nopeampi kuin Norris ja Ricciardo, joten jos saamme lähdön sekä taktiikan kuntoon, niin voimme taistella vielä parista sijoituksesta ylempänä kuin tänään.
Bottaksen alkukausi on ollut vahva. Suomalainen on onnistunut nappaamaan pisteitä kolmesta ensimmäisestä neljästä viikonlopusta. Ainoa pistemenetys tuli keskeytyksen takia Saudi-Arabiassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”