Valtteri Bottaksen loistava kilpailu oli päättyä tuttuun varikkomokaan – tämä tilanne maksoi suomalaiselle neljännen sijan
Valtteri Bottas ajoi jälleen yhden mainion kilpailun alkukaudella 2022. Suomalainen nappasi jo kolmannen pistesijansa ohittaessaan ruutulipun viidentenä.
Enemmänkin oli otettavissa. Suomalaiskuski jäi Mercedes-kuljettaja George Russellista vain muutaman kymmenyksen. Bottas kuroi yli 10 sekunnin eron kiinni brittiin kilpailun toisella puoliskolla.
Tarkkasilmäiset huomasivat kuitenkin sen, että ennen kaksikon samalla kierroksella tehtyä varikkopysähdystä, Bottas oli Russellista vain reilun sekunnin perässä. Suomalainen törmäsikin varikkopysähdyksellä vanhaan viholliseensa. Rengaspultin jumittumiseen.
Viime vuoden Monacon osakilpailussa Bottaksen oikea eturengas jäi autoon kiinni yli kahdeksi päiväksi. Mekaanikko tuhosi renkaan kiinnityspultin niin totaalisesti, että suomalainen joutui keskeyttämään sen takia.
Imolassa sama tilanne oli lähellä toistua. Bottaksen oikeaa eturengasta ei meinattu saada irti mitenkään, mutta lopulta 10 sekunnin pyristelyn jälkeen rengas vihdoin irtosi. Tämä kuitenkin oli ehtinyt pudottaa suomalaisen kauas Russellin taakse.
Katso video Bottaksen pysähdyksestä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”