Huhut amerikkalaistähden tulosta kuninkuusluokkaan kiihtyvät – Daniel Ricciardo lähtötelineissä?
McLaren -kuljettaja Daniel Ricciardon paikka tallissa alkaa olla uhattuna, mikäli on uskomista F1-journalisti Joe Sawardin varikkohuhuihin.
Kokenut australialainen liittyi brittitalliin viime kaudella moninkertaisena osakilpailuvoittajana, mutta Ricciardo ei ole vastannut tallin hänelle asetettuihin odotuksiin. Tallikaveri Lando Norris on muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta riepotellut aussia kuin likaista lakanaa.
Ricciardon sopimus McLarenin kanssa kantaa ensi kauden loppuun saakka ja Savard kirjoittaakin blogissaan, että McLaren olisi tosissaan tuomassa IndyCar-tähti Colton Hertaa kuninkuusluokkaan, mahdollisesti jopa aiemmin kuin kaudeksi 2024.
– Daniel Ricciardo vaikuttaa olevan hieman eksyksissä McLarenilla ja sieltä suunnilta puskee jatkuvasti ulos huhuja, joiden mukaan Daniel tullaan korvaamaan Colton Hertalla 2024, kirjoittaa Savard blogissaan.
– Toimitusjohtaja Zak Brown uskoo amerikkalaiskuljettajan avaavan F1-sarjan portit yhdysvaltalaisyrityksille.
Herta on vasta 22-vuotias nuorukainen, joka on ajanut IndyCarissa jo useamman kauden. Hän on sarjan historian nuorin osakilpailuvoittaja ja ainakin rapakon toisella puolella uskotaan tosissaan hänen kykyihinsä F1-sarjassakin.
Hertalla on jo olemassa vahvat yhteydet McLareniin, sillä hän teki maaliskuussa sopimuksen brittitallin kanssa kehityskuljettajan roolista. Sopimuksen myötä amerikkalaiselle on luvattu rata-aikaa ainakin McLarenin viime kauden kilpurin MCL35M-auton puikoissa.
– Meidän täytyy katsoa, onko Hertalla kaikki tarpeellinen F1-kuljettajaksi, mutta vauhtia hänellä ainakin tuntuu riittävän, kommentoi Brown PlanetF1:n mukaan.
McLaren-pomo varmisti myös sen, että Hertalle on jo tiettyjä suunnitelmia valmiina, eritoten kokemuksen keräämiseksi F1-auton puikoissa.
– Kyllä meillä on suunnitelma Coltonille valmiina, sanoi Brown.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”