Haas-pomo toivottaa FIA:n tarkastajat tervetulleeksi – ”Meillä ei ole mitään peiteltävää”
Haasin tallipäällikkö Günther Steiner toivottaa kansainvälisen autoliiton FIA:n tarkastajat tervetulleeksi koska tahansa tutkimaan heidän tekemisiään.
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla useiden tallien pyytäneen tutkimaan Haasin ja Ferrari-tallin välistä sidettä. Kilpailijoita ihmetyttää autojen konseptien yhtäläisyydet, sillä tallit eivät saa jakaa tietoa tai dataa keskenään.
Haas on noussut tällä kaudella takaisin keskikastiin taistelemaan säännöllisesti MM-pisteistä surkean viime kauden jälkeen. Autosportin mukaan FIA on kuitenkin tällä hetkellä varma siitä, että Haas sekä Ferrari toimivat täysin sääntöjen mukaan. Virallisia valituksia ei olla tehty, mutta Steiner sanoo oven olevan auki koska tahansa kansainvälisen autoliiton tarkastajille. Samalla tallipomo paljasti heidän jo käyneenkin nuuhkimassa paikkoja keskiviikkona.
– FIA pitää meitä hyvin silmällä ja tarkkailee tekemisiämme, kertoo Steiner.
– He kävivät keskiviikkona tutkimassa toimistojamme ja kutsun heidät uudelleenkin. He voivat tulla kerran viikossa, kerran päivässä tai aivan milloin haluavat.
– Meillä ei ole mitään salattavaa. Työskentelemme sääntöjen puitteissa, enkä tiedä heidän mahdollisista tutkinnoistaan mitään, jatkaa jämerästä tyylistään tunnettu Haas-päällikkö.
F1-sarjassa oli kopiointiepäilyjä viimeksi kaudella 2020, kun nykyinen Aston Martin tunnettiin vielä Racing Pointina. Brittitallin vaaleanpunaista autoa nimiteltiin ”pinkiksi Mercedekseksi” ja heidän kilpuristaan tehtiinkin useita protesteja.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi