Fernando Alonso haluaa jatkaa F1-sarjassa seuraavat vuodet: Superlupauksen luoma paine ei huoleta – ”Kyse ei ole iästä vaan suorituksista”
F1-sarjassa toista stinttiään ajava Fernando Alonso ei ole valmis jättämään kuninkuusluokkaa vielä. Kaksinkertaisen maailmanmestarin sopimus Alpinen kanssa päättyy tähän kauteen, mutta Alonso näkee itsensä gridillä ainakin vielä 2-3 vuotta.
Alonso palasi muutaman vuoden tauoltaan viime vuonna. Espanjalaisen paras sijoitus oli kolmas Qatarin osakilpailussa.
Alonso oli mainio paluukaudellaan, mutta Alpinella on toinenkin huolenaihe. Hallitseva F2-mestari sekä viime vuosien suurin kuljettajalupaus Oscar Piastri tarvitsee ajopaikan pian. Austraalialainen olisi ollut omasta mielestään valmis F1-sarjaan jo tälle kaudelle, mutta nuorukainen joutui tyytymään testikuskin rooliin.
Alonso ei kuitenkaan tunne painetta suoriutua Piastrin edellä.
– Ei, en tunne painetta. Jos olisin 25, niin tästä ei edes keskusteltaisi, Alonso kommentoi Autosportille.
– Tämä on ikäkysymys. Kaikki yrittävät saada nuorukaisia autoon mahdollisimman nopeasti, mutta minusta kyse on suorituksesta. Minusta suoriuduin hyvin viime vuonna. Olin hieman Estebanin (Ocon) edellä, joten katsotaan miten tällä kaudella käy.
– Sanoin jo vuoden alussa, että tunnen olevani nopea. Nautin ajamisesta Formula ykkösissä. Joten pyrin kilpailemaan vielä pari vuotta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”