Valtteri Bottas kärkikolmikkoon Saudi-Arabian ensimmäisessä harjoituksessa – Haas valahti huipulta pohjalle

Saudi-Arabian GP: ensimmäinen harjoitussessio MM-kärkinimi Charles Leclercin komennossa. Monacolainen kellotti koko session nopeimman ajan (1:30.772). Häntä seurasi hallitseva maailmanmestari Max Verstappen noin kolmen kymmenyksen päässä. Hollantilaisen kierros syntyi kuitenkin kovalla seoksella.
Seuraavana tulostaululta löytyi Valtteri Bottas. Suomalainen kurvasi kärkikolmikkoon aivan session loppuhetkillä jääden kärkiajasta vain muutaman kymmenyksen. Bottas oli hieman epäilevä Alfan mahdollisuuksista session alla, mutta ensimmäinen veto meni toivotulla tavalla.
Alkukauden tuhkimotarinasta vastannut Haas sai kylmän suihkun Jeddan illassa. Viidenneksi viime viikonloppuna sijoittunut Kevin Magnussen ei saanut ajettua kierrostakaan hydrauliikkaongelman takia. Tallikaveri Mick Schumacher sijoittui huonoiten ajan kellottaneista kuskeista, jääden kärkiajasta yli kuusi sekuntia.
Radan likaisuus kiusasi koko varikkoa, joten ajat vaihtelivat paljon koko ryhmän välillä. Ferrarin Carlos Sainz iski punaisen paholaisensa Bottaksen kantaan kiinni. Häntä seurasi kolme Hondan voimanlähdettä omaavaa kuskia järjestyksessä Pierre Gasly, Yuki Tsunoda sekä Sergio Perez.
Kärkikymmenikön täydensivät Esteban Ocon, Lewis Hamilton sekä Fernando Alonso.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos