Kevin Magnussen ei osannut ottaa Haasin kosintaa tosissaan – paineli tallipomon soiton jälkeen perhelomalle ja tekikin U-käännöksen Bahrainiin
Kuva: Getty Images
Haas-talliin Nikita Mazepinin tilalle palkattu Kevin Magnussen kertoo, ettei aluksi osannut ottaa tallipäällikkö Guenther Steinerin puhelinsoittoa tosissaan.
Tanskalainen luopui F1-unelmastaan kauden 2020 päätteeksi, sillä Haas-talli oli lipunut keskikastin haastajasta peränpitäjien rooliin, eikä tämä enää motivoinut. ”K-Mag” paljasti hänellä olleen mahdollisuus vaihtaa tallia, mutta takeita huippuautosta ei ollut, joten hän päätti siirtyä sivuun kuninkuusluokasta.
Uuden mahdollisuuden tultua paluuseen monivuotisella sopimuksella laittoi kuitenkin tanskalaiskuljettajan miettimään asioita uudelta kantilta. F1-maailmasta muodostuikin jälleen houkuttava, vaikka hän nauttikin kisaamisesta urheiluautoilla.
– Minulta loppui motivaatio kesken kurvaillessani takajoukoissa. Keskikastissa ajaminen oli hauskaa, mutta toinen vuosi putkeen perällä oli rankkaa motivaation puolesta, sanoo Magnussen Motorsport.com -sivuston mukaan.
– Sitten lähdin pois ja menin muihin sarjoihin, joissa saavutin podiumeita, paalupaikkoja sekä voittoja ja se oli todella hauskaa. Nautin siitä todella, kunnes Guenther (Steiner) soitti ja pilasi kaiken, vitsailee tanskalainen.
Magnussen sanoo, ettei olisi ikinä uskonut Haasin pohtivan häntä tosissaan korvaamaan sivuun sysätyn Mazepinin. Räväkkä tanskalainen paljasti jopa lähteneensä Steinerin ensimmäisen soiton jälkeen perheensä kanssa lomalle, sillä ei ottanut asiaa vielä silloinkaan tarpeeksi vakavasti.
– Guenther soitti minulle noin viikko sitten ja olin juuri lähdössä jenkkeihin perheeni kanssa lomalle ennen Sebringin kisaa, jatkaa Magnussen.
– Päätin lähteä, sillä ajattelin vain, että se sitten tapahtuu tai ei. Sitten pääsin Miamiin ja Guenther soitti sanoakseen, että tehdään se ja tulinkin takaisin.
Magnussen kertoo, että vähäisessä ajassa on ollut paljon järjestelemistä, etenkin hänen sopimustensa kanssa muissa sarjoissa. Sopimuspaperit löytyivät Peugeotin sekä Chip Ganassi Racingin kanssa, mutta osapuolilta löytyi ymmärrystä ja he päästivät tanskalaisen helpolla takaisin kuninkuusluokan pariin.
Yksi paluun mieluisimmista asioista on Magnussenin mukaan se, että hänelle on taattu jälleen jatkuvuutta ja pysyvyyden tunnetta, sillä pahvi Haasin kanssa on monivuotinen. Se ei kuitenkaan ollut naula arkkuun paluun suhteen.
– Se ei ollut mitään sellaista, mitä olisi pitänyt olla, mutta ei siinä olisi ollut mitään järkeä tulla vuodeksi takaisin, sanoo Magnussen.
– Olen kokeillut sitä, eikä se ole uutta minulle. Takaisin tuleminen kunnolla ja Guentherin sanat motivoituneesta tiimistä sai minut tuntemaan heidän olevan hyvissä asemissa ja se kävi auttamatta liian mielenkiintoiseksi. Minä todellakin halusin tehdä sen, fiilisteli tuore Haas-kuljettaja.
Kevin Magnussen ajoi debyyttikautensa kuninkuusluokassa McLarenin riveissä jo kaudella 2014, mutta putosi tämän jälkeen tiimiin tulleen Fernando Alonson tieltä tallin testikuljettajaksi seuraavaksi kaudeksi. Tämän jälkeen hän ajoi vuoden Renault-tallissa, jonka jälkeen vietti seuraavat 4 kautta Haasilla.
Tanskalainen ehti olla lopulta vain yhden kauden verran ulkona F1-sarjasta, mutta tekikin yllätyspaluun tuttuun ympäristöön Haasille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”