F1-sarjan toimitusjohtaja vastaa Saudi-Arabiassa ilmenneeseen kritiikkiin – ”Kukaan ei voi kyseenalaistaa moraalejamme”
F1-sarja joutui tulilinjalle viime viikonloppuna, kun Saudi-Arabian GP ajettiin noin 10 kilometrin päässä tapahtuneesta ohjusiskusta huolimatta.
Kuninkuusluokan moraaleja on kyseenalaistettu aiemmin. Sarja kilpailee lokaatioissa, joissa ihmisoikeudet eivät ole täysin toivotulla tasolla. Formuloita syytetäänkin siitä, että raha määrää sarjan moraalit.
Formulasirkuksen toimitusjohtaja Stefano Domenicali kieltää tämän kuitenkin jyrkästi. Entisen Ferrari-pomon mukaan sarjan läsnäolo myös kyseenalaisissa lokaatioissa tekee vain hyvää paikalliselle politiikalle.
– Kukaan ei voi arvostella meidän moraaleitamme. Meidän tehtävämme on laittaa kaikki nämä harkinnanvaraiset asiat yhteen, Domenicali kommentoi Sky Sportsille.
– Mikä se raja tulisi olla? Se on hyvä kysymys. Meidän asemamme tähän tilanteeseen tulee aina olemaan se, että uskomme jättävämme positiivisen jäljen paikkoihin, jossa kilpailemme. Otamme askeleita eteenpäin yhdessä.
– Kukaan ei voi olettaa kokonaisen kulttuurin muuttuvan silmänräpäyksessä. Muutama vuosi sitten naiset eivät saaneet ajaa täällä autoa. Nyt resursseja asetetaan asioiden parantamiseksi.
F1-päällikköt vaativat sarjaa harkitsemaan uudestaan sopimustaan Saudi-Arabian kanssa. Domenicalin kommenttien mukaan Jeddan rata on kuitenkin tullut jäädäkseen.
LUE MYÖS:
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle