Valtteri Bottas ottaa kantaa ennätyspitkään kisakalenteriin – ”Olemme saavuttamassa rajan”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeota tulevalla kaudella käskyttävä Valtteri Bottas sanoo, ettei F1-sarja voi hänen mielestään enää lisätä osakilpailuiden määrää.
Kaudella 2022 on tarkoitus ajaa ennätyspitkät 23 osakilpailua. Viime kaudellakin rikottiin edellinen ennätys, kun kisoja oli koronapandemiasta huolimatta 22.
Osakilpailuiden lisäämisestä on hurjasta määrästä huolimatta ollut puhetta, mutta suomalaisen mielestä tälläkin hetkellä mennään jo äärirajoilla.
– Minusta tuntuu, että olemme saavuttamassa rajan, sanoo Bottas Beyond The Grid –podcastissa.
– Siltä minusta tuntuu. Kalenteri on jo nyt aika yhteenpuristettu ja ajatus siitä, että olisi vielä enemmän kuin tänä vuonna…mielestäni emme voi ottaa montaa lisää, sillä aika loppuu kesken ja se on logistinen mahdottomuus.
– Mielestäni olemme hyvässä määrässä nyt ja se on mielipiteeni, höpöttelee suomalaiskuljettaja.
Kiireisestä aikataulusta huolimatta, Bottas tuntee, että kisat ovat ripoteltu silti aika hyvin pitkin kautta.
– Kalenteri näyttää ihan hyvältä. Alunperin luulin, että meille tulisi olemaan ainakin neljä triplaviikonloppua, mutta siellä onkin vain kaksi ja silti meillä on elokuussa tauko, jatkaa Bottas.
– Onhan se hektistä, mutta mahdollista. Hauska juttu F1:ssä on se, että aika vain rientää ja adrenaliinin määrä, jonka tämä laji antaa pitää sinut liikkeessä. Se jaksaa kantaa eteenpäin lähes ikuisesti.
Kausi 2022 merkitään Bottaksen uralla täysin uutena lukuna, kun suomalainen hyppää viiden Mercedeksellä vietetyn kauden jälkeen Alfa Romeolle. Tallikaverina ajaa debyyttinsä tekevä kiinalaiskuljettaja Guanyu Zhou.
LUE MYÖS:
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle