Lewis Hamilton tarjoilee FIA:lle mykkäkoulua – brittikuljettaja ei ole vastannut uuden presidentin viestiin
Viime hetken mestaruustappiota käsittelevä Lewis Hamilton ei ole vastannut FIA:n uuden presidentin Mohammed Ben Sulayemin viestiin.
Brittikuljettaja on esiintynyt julkisuudessa vain kahdesti Abu Dhabin GP:n jälkeen. Hamilton lyötiin ritariksi 15.12. Tilaisuudessa 36-vuotias nähtiin äitinsä kanssa. Muutama päivä myöhemmin Hamilton oli myös Mercedeksen järjestämässä jäähyväistilaisuudessa Valtteri Bottakselle.
Päivitykset sosiaalisessa mediassa tai muut mediaesiintymiset ovat kuitenkin jääneet vähälle. Tallipäällikkö Toto Wolff löi lisää vettä myllyyn puhuessaan jopa seitsenkertaisen mestarin mahdollisesta lopettamisesta.
Tähän Jean Todtin paikan kansainvälisen autoliiton johtajana ottanut Ben Sulayem ei kuitenkaan usko.
– Nämä ovat pelkästään huhuja. Onko hän muka koskaan ilmoittanut haluavansa lähteä, Ben Sulayem kommentoi Marcalle.
– Hän on todella tärkeä lajillemme. Olen yrittänyt tavoittaa häntä viestillä, mutta hän ei ole vielä valmis vastaamaan siihen. Ymmärrän sen täysin. Olemme kaikki ihmisiä ja tunnemme painetta. Uskon kaiken kuitenkin järjestyvän parhain päin.
– Tässä tilanteessa meidän tulee katsoa enemmän tulevaisuuteen eikä menneisyyteen.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä