Valtteri Bottaksen uusi tallikaveri on selvillä! Antonio Giovinazzin F1-ura jää tauolle kauden päätteeksi
Kuva: Getty Images
Alfa Romeo ilmoitti tiistaina, että sveitsiläistalli sekä italialaiskuljettaja Antonio Giovinazzi eivät jatka yhteistyötään enää ensi kaudella.
Edelliset kolme kautta Alfalla ajanut Giovinazzi nappasi näiden vuosien aikana yhteensä 19 pistettä. Kautta on tietysti jäljellä vielä kolme osakilpailua.
Alfa päätti Ferrarin kanssa sopimuspykälänsä, jonka mukaan italialaistalli sai valita Alfa Romeon toisen kuljettajan joka kaudelle. Ferrarin kuljettajaperheeseen kuuluva Giovinazzi oli luonnollisesti italialaisena mustan orin valinta. Nyt kuitenkin Frederic Vasseurilla sekä kumppaneilla on vapaa valinta kuljettajiinsa.
Osapuolten välit näyttivät myös rakoilevan erityisesti kauden toisella puoliskolla. Giovinazzi kritisoi tallinsa strategisia päätöksiä julkisesti. Raja ylitettiin Meksikossa, kun italialainen vihjaili, että talli saattaisi sabotoida häntä tahallaan.
Valtteri Bottaksen siirtyy talliin ensi kaudeksi, mutta kuka asettuu hänen vierelleen? Jos raportteihin on uskominen, niin on rooliin ehdolla enää F2-kuljettaja Guanyu Zhou. Alfan kuljettajajulkistus on määrä tapahtua myöhemmin tänään.
Muokkaus: Zhou julkistettiin Alfa Romeon toiseksi kuljettajaksi tiistaina. Kiinalaiskuljettaja on viettänyt kaksi edellistä kauttaan F2-sarjassa voittaen kertaalleen ja yltäen palkintopallille 11:ta kertaa. Kiinalaiskuskin mukana tulee lisäksi lähes 30 miljoonaa sponsorituloja tallille. Zhou on F1-historian ensimmäinen täyspäiväinen kiinalaiskuljettaja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys