Valtteri Bottas yllättyi äkillisestä rengasrikosta Qatarin osakilpailussa – ”Se vain tapahtui”
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen Qatarin GP oli vaikea. Heikon lähdön jälkeen kolmannesta sijasta taistellut Bottas sai rengasrikon kilpailun puolivälin jälkeen, joka lopulta johti Bottaksen keskeytykseen.
Rengasrikkoja tapahtui kilpailussa myös myöhemmin lähes samalla tavalla. Suomalaisen mukaan renkaan puhkeaminen tuli täysin puun takaa.
– Ennen renkaan hajoamista en tuntenut tärinää tai pidon häviämistä. Se vain kävi. Eipä ollut ainakaan ensimmäinen kerta. Nuo hajoilevat välillä, Bottas kommentoi kisan jälkeen.
32-vuotias selitti myös syyn huonolle lähdölleen.
– Lähtö oli heikko. En meinannut saada lämpöä renkaisiin medium-seoksella ei tuntunut olevan pitoa ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäiset mutkat olivat aikamoista luistelua.
– Vauhti oli hyvää. Meidän olisi pitänyt olla palkintokorokkeella, jos rengas ei olisi puhjennut.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä