Sergio Perezin juhlat saivat Ferrari-tähden kyyneliin – ”Olisin rakastanut oman isäni näkevän minut noin”
Sunnuntaina ajettu Meksikon GP päättyi Red Bullin Max Verstappenin voittoon, mutta kolmanneksi sijoittunut tallikaveri Sergio Perez oli päivän juhlituin sankari.
Intohimoisen ja äänekkään kotiyleisönsä edessä palkintopallille ajanutta Pereziä kohdeltiin kuin mestaruuden voittanutta kuningasta kilpailun jälkeen. Juhlahumuun liittyi vahvasti mukaan myös hänen isänsä Antonio Perez Garibay, joka oli lievästi sanottuna haltioissaan poikansa menestyksestä.
Isä-Perez paljasti Marcalle hieman juhlahumun laannuttua, että hänen poikansa oli saanut puhelun Ferrari-kuljettaja Charles Leclerciltä, joka oli herkistynyt nähdessään heidän lämpimät juhlansa.
– Checo, et tiedä kuinka iloiseksi se teki minut nähdä sinun juhlivan perheesi kanssa tuolla tavoin. Se toi kyyneleet silmiini. Olisin rakastanut oman isäni näkevän minut noin, oli Leclercin puhelun sisältö meksikolaiselle.
Leclerc menetti oman isänsä, Herve Leclercin vuonna 2017 pitkän sairauden saattelemana ja on useaan kertaan puhunut hänen merkityksestään nykyisen Ferrari-tähden uralla.
Monacolaisen henkisen kantin lujuudesta nähtiin esimakua jo hänen ajaessaan samana vuonna Formula 2 -sarjaa. Neljä päivää hänen isänsä kuoleman jälkeen, tuleva F1-kuljettaja paahtoi Bakun kimuranteilla kaduilla paalulta voittoon, omistaen tämän menehtyneelle isälleen.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”