F1-kuljettajakokous herätti paljon epätietoisuutta kuskien keskuudessa – Max Verstappen ei halunnut kokouksen tietoja julkisuuteen
Brasilian GP:n jälkihöyryt ovat aiheuttaneet paljon kohua tallien sekä kuljettajien keskuudessa F1-varikolla. Tuomaristo päätti olla rankaisematta Max Verstappenia uhkarohkeasta puolustuksestaan, jonka seurauksen hän sekä Lewis Hamilton ajautuivat pois radalta.
Kilpailujohtaja Michael Masi järjesti kokouksen kaikille kuljettajille voidakseen keskustella säännöistä tarkemmin. Kokouksen jälkeen kaikki muut paitsi yksi kuljettaja olivat edelleenkin epävarmoja siitä, mikä on sallittua.
Kuljettajaliiton puheenjohtaja George Russell kritisoi Masia viikonlopun aikana. Brittikuskin mukaan australialaisen selitykset olivat ympäripyöreitä, eivätkä ne antaneet selvyyttä siitä, miten tulevaisuudessa ajamiseen tulee suhtautua. Masin mukaan jokainen kamppailu katsotaan yksittäisenä tilanteena.
– On todella ikävää, ettemme saaneet kokouksessa minkäänlaista selvyyttä asiaan. He ovat aina sanoneet meille, että jokainen tilanne tutkitaan teon perusteella. Max ei saanut rangaistusta, koska Lewis voitti, Russell murahti The Race -julkaisulle.
Myös Hamilton teki turhautumisensa selväksi. Brittikuskin mukaan jokainen kuljettaja paitsi Verstappen pyysi Masilta tarkennusta sääntöihin, mutta turhaan.
– Jokainen kuljettaja paitsi Max halusi selvennystä sääntöihin, mutta emme oikeastaan saaneet mitään konkreettista. Emme enää tiedä kilpailemisen rajoja.
– Haluamme vain tasaisuutta. Jos säännöt ovat samat nyt verrattuna viime kilpailuun, niin kaikki on hyvin.
RaceFans-sivuston mukaan Masi oli myös painottanut, että kuljettajien on turha turvautua siihen, että Verstappenin tyyliset puolustamiset olisivat sallittuja tulevaisuudessa. Tämän jälkeen Verstappen oli painottanut kokouksen päätteeksi, ettei perjantaina keskusteltuja asioita tulisi jakaa medialle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä