Formula E -sarjaan ensi kaudeksi siirtyvä Antonio Giovinazzi kritisoi F1-sarjaa sekä talliaan Alfa Romeota siitä, miten raha tekee sarjassa päätökset. Tällä italialainen viittaa Alfan päätökseen korvata hänet kiinalaiskuski Guanyu Zhoulla.

Tähän Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur vastasi kovasanaisesti vaatien Giovinazzilta ammattimaisemempaa käytöstä. Osapuolet ovat ottaneet yhteen useasti viime viikkoina.

Tällä kertaa Vasseur ei kuitenkaan saanut sanottua viimeistä sanaa, sillä Giovinazzi kyseenalaisti ranskalaisen kommentteja torstain lehdistötilaisuudessa.

– Minun asenteeni on ollut aina ammattimainen. En ole puhunut hänen (Vasseurin) kanssaan, mutta minusta en voi syyttää itseäni mistään, Giovinazzi aloitti.

– Ei ole tietenkään helppoa sanoja hyvästejä, mutta olen tyytyväinen itseeni. Kolmen F1-sarjassa viettäväni vuoden aikana olen kehittynyt joka kaudella.

Giovinazzin tavoite on palata F1-sarjaan vuonna 2023. Italialainen paljastaa kuuluvansa edelleen Ferrarin kuljettajaperheeseen.

– Näemme sitten, onko minulle paikkaa täällä kaudella 2023. Olen edelleen Ferrari-kuski ja keskustelemme mahdollisuuksista ensi vuodelle. Tulen varmasti nauttimaan Formula E -sarjasta, mutta pyrin jatkamaan yhteistyötä Ferrarin kanssa ensi kaudella.