Turhautunut Valtteri Bottas ei kaunistellut tulostaan USA:n kilpailun jälkeen – ”En saanut apuja mistään”
Kuva: Getty Images
Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas ohitti ruutulipun USA:n GP:ssä sijalla kuusi. Yhdeksänteen lähtöruutuun jälleen yhden moottorirangaistuksen takia valahtanut suomalainen ei lähtenyt kaunistelemaan tulostaan.
Bottas ennakoi jo ennen osakilpailua vaikeaa iltapuhdetta. Austinissa on vaikea seurata edellä menevää autoa ja se nähtiin suomalaisen kohdalla.
– Vaikea kisa. Oli hankalaa seurata muita autoja ja päästä heistä ohitse. Erityisesti ensimmäisen stintin aikana jäin jumiin muiden autojen taakse, Bottas kommentoi Lawrence Barrettolle.
– Kaikkeni annoin, ei sitä oikein pysty muuta tekemään. Tänään apuja ei tullut turva-autolta, eikä mistään muualtakaan. Toiveena olisi se, että en joudu enää ottamaan uusia moottoreita, jotta saan hyvän lähtöpaikan kisaan.
Bottas viittasi kommentillaan siihen, miten suomalaiskuski on joutunut ottamaan moottorirangaistuksen kolmesti edelliseen neljään kilpailuun. Silti Bottas on napannut näistä kilpailuista eniten pisteitä, kuin kukaan muu kuski.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia