Toto Wolffilta huolestuttavia lausuntoja liittyen Mercedeksen voimanlähteeseen – Valtteri Bottaksen moottorikasa kasvaa entisestään?
Kuva: Getty Images
Mercedes siirtyi molempien mestaruustaulukoiden kärkeen Venäjän GP:n myötä. Valmistajien pisteissä johtoasema oli napattu jo viikkoja sitten, mutta Lewis Hamiltonin uran 100. voitto toi britille myös kärkipaikan MM-taistossa.
Tallipäällikkö Toto Wolff on kuitenkin hyvästä tilanteesta huolimatta kaikkea muuta kuin rento. Valtteri Bottaksen jatkuvat moottorivaihdot eivät ole olleet pelkkää taktikoinita, vaan on voimanlähteessä todellisia puutekohtia.
– Olemme tehneet vain välttämättömiä moottorivaihdoksia, emme ole kasanneet niitä huvin vuoksi. Haluamme turvata kuljettajiemme menestyksen, mutta myös ymmärtää voimanlähteistämme löytyviä kysymysmerkkejä, Wolff kommentoi F1.comille.
Wolff ei suostunut kommentoimaan lisää moottorin ongelmista, mutta ei sulje pois uusia moottorivaihtoja loppukauden osalta.
– Haluamme edetä kilpailu kerrallaan. Seuraamme moottorien suorituskykyä ja teemme päätökset sen perusteella.
Tallien on tärkeää saada voimanlähteensä mahdollisimman hyvään jamaan ensi kaudeksi. Kauden 2022 jälkeen moottorikehitys jäädytetään, eikä voimanlähteitä kehitetä ennen vuotta 2025.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- McLaren-kuljettaja joutui äkillisesti sairaalaan Meksikon harjoitusten jälkeen
- F1-konkari kertoo Mika Häkkisen erikoisesta taidosta Michael Schumacheria vastaan – ”Vain hän pystyi siihen”
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa

- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLaren-kuljettaja joutui äkillisesti sairaalaan Meksikon harjoitusten jälkeen
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys