Pirelli myöntää tehneensä suuren virheen Turkin osakilpailuun – onko sunnuntain kisasta tulossa katastrofi?
Kuva: Getty Images
Viime kaudella nähty Turkin osakilpailu tuotti hankaluuksia monesta syystä. Suuri näistä oli uusittu radan pinta, joka ei tarjonnut kuljettajille pitoa viikonlopun aikana. Rengasvalmistaja Pirelli halusi välttää samanlaisen fiaskon tänä vuonna ja toi talleille kolme pehmeintä rengasseosta käyttöön.
Nyt valmistajat ovat kuitenkin pulassa, sillä radan pintaa on kulutettu vuoden aikana aggressiivisesti. Harjoitusten perusteella vaikuttaa siltä, että kuskeilla on jopa liikaa pitoa, mikä johtaa renkaiden nopeaan tuhoutumiseen.
Pirelli-pomo Mario Isola myöntää, että pehmein rengas oli virhe. Isola itse ei suosittele C1-seoksen käyttöä kenellekkään sunnutain kilpailussa.
– Uskon pehmeimmän renkaan olevan aggressiivinen valinta. Emme olleet tietoisia radan keinotekoisesta kulutuksesta, kun teimme päätöksen renkaista. Viime kauden datan mukaan se oli oikea ratkaisu, Isola aloittaa Motorsport.comin haastattelussa.
– Uskon tallien käyttäneen tänään rutkasti pehmeitä seoksia vain kuluttaakseen ne pois alta. Keskittyminen sunnuntain kilpailussa tulisi olla yhdessä pysähdyksessä kovempien seosten välillä.
Isola uskoo myös, että suurin osa kuljettajista käyttää medium-seosta Q2-osiossa, sillä perjantain harjoitusten delta osoitti, että ero soft -ja medium-seoksilla on vain noin 0,4 sekuntia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella