”Ne eivät toimineet” – näin Toto Wolff summaa Lewis Hamiltonin suorituksen Yhdysvalloissa
Mercedeksen Lewis Hamilton jäi ilman voittoa toisessa peräkkäisessä osakilpailussa tällä kaudella. Hallitseva mestari valahti samalla 12 pisteen päähän MM-kärkinimi Max Verstappenista.
Vaikka Hamilton ohittikin hollantilaisen lähdössä, niin ohitti 23-vuotias ruutulipun ensimmäisenä. Suurimman kunnian tästä voi jakaa Verstappenin lisäksi RB:n strategiatiimille.
Red Bull lähti uhkarohkeasti suorittamaan undercut-strategiaa, jonka takia Verstappen ajoi lopussa Hamiltonia kuluneemmilla renkailla. Austinissa ohittaminen ei kuitenkaan ole simppeliä, joka lopulta todistettiin Verstappenin pitäessä Hamiltonin takanaan.
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff ei voinut kilpailun jälkeen kuin onnitella kilpailijoitaan. Itävaltalaisen mukaan kilpailun käännekohta oli Hamiltonin heikko ensimmäinen stintti.
– Jouduimme takaa-ajajan asemaan ensimmäisellä stintillä, sillä medium-renkaat eivät vain toimineet. Emme olisi voineet pysähtyä yhtään aiemmin, Wolff kommentoi Sky Sportsille.
– Ehkä olisimme onnistuneet voittamaan, jos meillä olisi ollut kaksi kierrosta lisää. Täytyy kuitenkin onnitella Red Bullia heidän strategiastaan. Lewis ajoi mahtavasti. Hän piti renkaistaan hyvää huolta ja pysyi itse rauhallisena.
– Lopussa hän alkoi nostamaan vauhtia ja ero oli huomattavasti hänen edukseen. Lopulta hän kuitenkin kärsi rankasta rengaskulumasta seuratessaan Verstappenia.
F1-kautta on jäljellä viisi kilpailua. Mercedes johtaa valmistajien pisteissä, mutta Verstappen kasvattaa eroa kuljettajien MM-taistossa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottaksen asema kohenee – Mick Schumacher saa haudata F1-unelmansa
- Kommentti: Red Bull teki irvokkaan tempun – ei mahdollisuuttakaan satumaiseen loppuun
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä