Kimi Räikkösen sekä Fernando Alonson taistelu USA:n GP:ssä puhuttaa vielä seuraavana päivänäkin.

Kilpailunjohto seka tuomaristo sai paljon lokaa Alpinen suunnalta ohitustilanteessa, jossa Räikkönen kävi ratarajojen ulkopuolella Alonson avustuksella. Ranskalaistallin mukaan Räikkösen olisi tullut päästää Alonso takaisin ohi.

Nyt kilpailunjohtaja Michael Masi ottaa kantaa tapaukseen. Austraalialainen uskoo tuomariston tehneen oikean päätöksen. ”Marginaalinen” tilanne otetaan esille seuraavassa kuljettajakokouksessa.

– Minä ymmärrän kyllä hänen turhautumisensa. En ole kuullut sitä, mutta ymmärrän sen, Masi kommentoi The Racelle liittyen Alonson kommentteihin.

– Päätös tapauksesta Kimin kanssa oli erittäin marginaalinen. Aiomme ottaa asian esille seuraavassa kuljettajien kokouksessa. Minusta tarinassa oli kaksi osaa. Oli itse ohitus ja toisen työntäminen pois radalta.

Masilta tiedusteltiin, että oliko Alonson aggressiivinen puolustaminen syy Räikkösen ohitukseen radan ulkopuolella.

– Osuit naulan kantaan. Sen takia tilanne oli mielestäni rajoilla. Tapauksessa oli kaksi puolta, jotka vaikuttivat toisiinsa. Tästä syystä päätimme jättää vallitsevan tilanteen voimaan.