Lewis Hamilton sysää painetta Valtteri Bottaksen korvaajan leiriin – ”Aion työskennellä kovasti, jotta niin ei tapahdu”
Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton saa rinnalleen uuden tallikaverin kaudelle 2022. Valtteri Bottaksen ura jatkuu viiden vuoden Mercedes-pestin jälkeen Alfa Romeolla. Hänen paikkansa ottaa nuori George Russell.
Hamilton on kehunut uuttaa aisapariaan vuolaasti. 36-vuotias ei kuitenkaan ota Russellin saapumista kevyesti. Hamilton on valmis tekemään rutkasti töitä, jotta brittikuski jää mestarin taakse.
– George muistuttaa minua, kun saavuin ensimmäistä kertaa F1-sarjaan. Hänellä ei ole mitään menetettävää, joten hän tulee antamaan kaikkensa voittaakseen minut, Hamilton kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Näin minä ainakin oletan. Hän tulee saamaan loistavaa tukea insinööreiltämme. Meidän täytyy yrittää työskennellä tallikavereina. Minä kunnioitan häntä, mutta tiedän hänen voittavan kilpailuita.
– Tiedän hänen olevan nopea ja jos vain saamme paketin kuntoon, niin hän tulee olemaan myös silloin tällöin kärjessä ja hyväksyn sen.
– Minun täytyy vain työskennellä kovemmin, jotta näin ei tapahdu, Hamilton päätti.
Brittikuljettajan edellinen tallikaveri Nico Rosberg aiheutti Hamiltonille rutkasti työnsarkaa. Kaksikon tulehtuneet välit vaikuttivat myös tallin muuhun toimintaan.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”