Lähde: F1-suosikkirataa ei nähdä kisakalenterissa myöskään kaudella 2022 – uuden kauden avauspäivä selvillä
BBC:n F1-toimittaja Andrew Benson raportoi, että para-aikaa valmistumassa oleva 23-kilpailun F1-kisakalenteri ei tule pitämään sisällään Kiinan GP:tä myöskään ensi kaudelle. Fanien yhtenä suosikkina toiminut Shanghain rata ei ole nähnyt F1-toimintaa sitten kauden 2019.
Syynä on kiinan tiukat koronarajoitukset. Sarja on päättänyt ottaa kilpailun tilalle jo viime kausina tutuksi tulleen Emilia Romagnan GP:n Imolassa. Kilpailun järjestetään 24.4.2022.
Bensonin mukaan kaksi kautta F1-sarjasta pois olleet Austarian, Japanin, Kanadan sekä Singaporen osakilpailut tekevät kuitenkin paluun ensi kaudelle. Ennätyspitkä F1-kausi polkaistaan käyntiin maaliskuun 20. päivä.
Kausi niputetaan Abu Dhabissa marraskuun 20. F1-sarja ajaa kautensa 35 viikossa. Tavoitteena on välttää päällekkäisyydet Qatarin jalkapallon MM-kisojen kanssa.
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille