Kärkikolmikko oli yhtä mieltä ensimmäisen osion haastavuudesta – Valtteri Bottas lähtee jahtaamaan voittoa
Turkin GP:n aika-ajoista muodostui jännittävä taisto paalupaikasta, mutta lopulta nopeimman ajan vei Mercedeksen Lewis Hamilton. Britti tosin putoaa lähtöruuturangaistuksena myötä ruutuun 11.
Hamiltonin rangaistuksen myötä paalupaikalta kilpailuun lähtee Valtteri Bottas, ennen Red Bullin Max Verstappenia.
Nopeimman ajan kellottanut Hamilton kertoi olevansa iloinen paluusta Turkkiin ja tässä vaiheessa vahinkojen minimoimisesta.
– Ei ollut ensimmäisessä sessiossa helppoa märkien kohtien kanssa, sanoi britti tuoreeltaan aika-ajojen jälkeen.
– Huominen tulee olemaan vaikea, mutta annan kaikkeni. Täällä ei ole helppoa ohittaa, kun olemme kaikki samoilla renkailla.
– Huomenna tulee olemaan vaikeaa nousta ylöspäin, sillä näimme viimeksi mitä Maxille kävi, kun hän nousi kuudenneksi, viittasi Hamilton edelliseen osakilpailuun.
Toinen Mercedes-kuljettaja Bottas oli tyytyväinen aika-ajojen antiin. Suomalainen pääsee tallikaverinsa rangaistuksen takia starttaamaan virallisesti toista kertaa paalupaikalta tällä kaudella.
Monzassa suomalainen oli perjantain aika-ajojen, sekä sprintin nopein, mutta nastolalaiselle ei sääntökummajaisen myötä merkitty paalua. Tämän lisäksi Bottas oli Portugalissa paalulla. Sunnuntaisessa kilpailussa Bottas metsästää tosissaan kauden avausvoittoa, sillä tallikaveri lähtee kauempaa takaa.
– Hyvä aika-ajo, mutta olosuhteet eivät tehneet sitä helpoksi etenkää Q1:ssä märkien läikkien vuoksi, sanoi puolestaan Bottas heti aika-ajon jälkeen.
– Siellä oli joitakin hyviä kierroksia ja nautin siitä. Tämä on tulos, jota suunnittelimmekin.
– Lewis sai sen minimin, jonka tarvitsikin ja minä olen paalulla, joten sen pitäisi olla hyvä. Keskityn omaan kisaani huomenna ja niin sen pitää mennäkin, kun lähtee paalulta yrittäen pitää hyvää vauhtia, sanoi suomalainen.
Kolmanneksi ehtinyt Max Verstappen ei ollut järin pettynyt, vaikka Hamiltonin tapaan myös Bottas ehti hollantilaisen edelle. Verstappenin pahin kilpakumppani Hamilton starttaa taaempaa, eikä hollantilaisen tarvitse välttämättä huomenna keskittyä muuhun kuin pysymään seitsenkertaisen mestarin edellä.
– Alun olosuhteet olivat haastavat, mutta eiliseen verrattuna onnistuimme kääntämään tilanteen hyvin päälaelleen, sanoi hollantilainen niin ikään heti ajojen jälkeen.
– Kierrokset olivat yleisesti ottaen ihan hyviä, vaikka viimeisessä vedossa hävisimmekin suorilla.
– Katsotaan ja odotetaan millainen sää tulee olemaan, mutta olen ihan tyytyväinen lähtiessäni kakkosruudusta, jutteli Verstappen.
Hamiltonin rangaistuksen myötä kolmanteen lähtöruutuun nousee Ferrarin Charles Leclerc.
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä