McLarenille täksi kaudeksi hypänneellä Daniel Ricciardolla oli todella vaikea ensimmäinen puolisko, mutta viime aikoina käyrä on lähtenyt nousemaan ylöspäin.

Italian GP:ssä sensaatiomaisesti voittoon ajanut aussi kertoo päässeen pikkuhiljaa sinuiksi McLarenin MCL35M-kilpurinsa kanssa. Ricciardo on myös huomannut, ettei ero ole välttämättä Red Bulliin sekä Mercedekseen niin iso kuin aiemmin.

– Näyttää siltä, että olemme oikeasti olleet lähempänä heitä edellisinä viikkoina, sanoo Ricciardo Motorsport.com -sivuston mukaan.

Veikeä aussikuljettaja on pikkuhiljaa alkanut saamaan laitteistaan sen saman irti, jota tallikaveri Lando Norris on hienosti esitellyt koko kuluvan kauden ajan.

– Lando on ollut vahva koko vuoden ja se on alkanut näyttää myös minun osaltani erittäin lupaavalta, jatkaa Ricciardo.

McLaren on tällä hetkellä valmistajien MM-pisteissä kolmantena, 17,5 pistettä Ferrari edellä. Ero on kuitenkin pisteiden valossa valtava kahteen kärkitalliin ja oranssien autojen vauhti on ollut todella usein ratakohtaista.

– Emme ole joka paikassa vahvoja, mutta ne missä olemme olleet, olemme pystyneet antamaan painetta huipputiimeille, sanoi aussi.

Ennen Turkin GP:tä Ricciardo majailee kuljettajien MM-pisteissä kahdeksantena. Hän on onnistunut keräämään 95 pistettä, siinä missä tallikaveri Norris on kasannut 139 paunaa.