Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas tyrmää puheet siitä, että hänen lähtöruuturangaistuksensa olisi tehty tarkoituksena vain hidastaa Max Verstappenin nousua.

Suomalaisen mukaan se oli yksinkertaisesti vain tehtävä, sillä he huomasivat Monzassa käytetyssä moottorissa riskitekijöitä aiheuttavia signaaleja.

Red Bull -kuski Verstappenin otettua käyttöön kauden neljännen moottorinsa, lähti hollantilainen kilpailuun joukon hänniltä. Viikonlopun aikana spekuloitiin Lewis Hamiltonin mahdollisesti tekevän saman, mutta se olikin jälleen Bottaksen Mercedes, johon tehtiin remonttia.

– Se tehtiin puhtaasti sen takia, koska muuten riski olisi ollut liian suuri sille, ettemme olisi päässeet maaliin, sanoi Bottas The Racen mukaan.

– Meillä oli muutamia ongelmia ja niistä oli tulossa isompi päänvaivaa.

Bottaksella ei siltikään ole loppukauden kannalta niin ruusuinen tilanne moottoreiden kannalta kuin voisi kuvitella.

– Luulen, että minulla on tämä (Sotshissa käytetty) ja sitten todella vanha, sanoi suomalainen.

Valtteri Bottas starttasi Venäjän kisaan ruudusta 16 ja pitkään näytti siltä, ettei suomalainen saalista ainuttakaan MM-pistettä, sillä Mercedes-kuljettaja ei onnistunut juurikaan tekemään nousua kohti kärkeä.

Kilpailun viimeisten kierrosten vesisateen ja oikea-aikaisen renkaanvaihdon ansiosta Bottas kuitenkin onnistui nousemaan vielä viidenneksi.