Williams julkisti aiemmin tällä viikolla, että entinen Red Bull -kuski Alexander Albon liittyy tallin vahvuuteen kaudeksi 2022. Vahvasti RB:n toiminnassa uransa aikana ollut Albon sai aikaan suurta murhetta Mercedeksellä.

Williams on ollut saksalaisvalmistajan yhteistyökumppani jo monta vuotta. Mercedeksen tallipomo Toto Wolff myönsi Hollannissa, että Albonin siirto Williamsille saatettaisiin estää hänen kytköksistään Red Bullille. Talli ei halua moottorisalaisuuksien päätyvän kilpailijan tietoon.

Wolff kuitenkin paljastaa, että Albonin sopimukseen sorvattiin vankka salassapitopykälä. Lisäksi mielenrauhaa itävaltalaiselle tuo se, että Albonilla ei ole kytköksiä energiajuomajättiin kaudella 2022.

– Hän on Wiliams-kuski seuraavat 12 kuukautta, joten kytköksiä Red Bulliin ei ole. Sopimuksessa on myös salassapitopykälä, Wolff kommentoi The Race -julkaisulle.

Wolff kuitenkin kiistää sen, että talli olisi estänyt Albonin palkkauksen.

– Me uskomme siihen, että jokainen talli saa valita kuljettajansa vapaasti. Päätös oli Williamsin, enkä minä halunnut kenenkään ulkopuolisen vaikuttavan siihen.

– Lisäksi meillä ei ole mitään sopimusta, jonka avulla olisimme voineet muovata sitä päätöstä, minä en usko sellaiseen. Tärkeää on se, että toisen moottorivalmistajan kuljettajaa koskee tiukka salassapitosopimus.

– Williams hoiti sen hyvin. He ymmärsivät kantamme ja saimme asian sovittua nopeasti.

Albon oli junioriaikoinaan Red Bullin organisaatiossa, mutta hänet pudotettiin kirjoilta muutama vuosi sitten. Talli kuitenkin palkkasi mainiosti F2-sarjassa suoriutuneen thai-kuskin Toro Rossolle kaudelle 2019. Lopulta hänet ylennettiin Red Bullille.