Williams-talli tiedotti keskiviikkona, että toista kauttaan brittitallissa kurvaileva Nicholas Latifi jatkaa tutussa osoitteessa myös ensi kaudella.

Kanadalainen saavutti tämän kauden Unkarin GP:ssä uransa avauspisteet ja jatkoi orastavaa pisteputkea Belgian tynkäkilpailussa. Kehityskäyrä on Latifilla ollut hitaasti, mutta varmasti ylöspäin, vaikka hän ei olekaan onnistunut aika-ajoissa kertaakaan pätkimään tallikaveri George Russellia.

Latifi on kuitenkin onnistunut tällä kaudella pienentämään eroa ensi kaudella Mercedeksen puikkoihin hyppäävään Russelliin ja tasaiset suoritukset toivat myös jatkon ensi kaudelle.

Latifi kertoi Williamsin virallisessa tiedotteessa olevansa innoissaan jatkosta ja tulevista sääntömuutoksista sekä tiimin oikeasta kehityssuunnasta.

– Tämä on tuntunut kuin kodilta heti ensimmäisestä päivästä asti ja toivon pystyväni jatkamaan positiivista menoani. Tavoite on jatkaa pienten parannuksien tekemistä, jotta voimme ottaa kaiken irti ensi kauden mahdollisuuksista, sanoi Latifi.

– Olen todella innoissani saadessani työskennellä ensi kauden auton kanssa. Se on kuin uusi alku kaikille. Tunnen olevani etuoikeutettu ollessani osa tätä muutosta, fiilisteli kanadalainen.

Latifin tallikaverina kaasuttelee ensi kaudella myös tänään julkistettu Alexander Albon. Kaksikko on toisilleen ennestään tuttu, sillä he ajoivat aikanaan Formula 2 -sarjaa samassa tallissa.