Alpine-kuljettaja Fernando Alonso on tällä hetkellä korkeimmalla kuljettajien MM-pisteissä niistä kuljettajista, jotka eivät ole onnistuneet nappaamaan yhtään palkintosijoitusta tällä kaudella.

Alonson paluukausi F1-sarjaan on sujunut varsin mallikkaasti ja kokenut espanjalainen on edellisessä yhdeksässä osakilpailussa ollut pisteillä kahdeksan kertaa. Kauden paras sijoitus on Unkarin GP:n neljäs sija, jolloin tallikaveri Esteban Ocon paineli ensimmäisen kierroksen kolarisumasta hyötyneenä aina voittoon saakka.

Daniel Ricciardon Italian GP:n voiton myötä Alonsosta tuli pistetaulukon korkeimmalla oleva kuljettaja, joka ei ole podiumilla vieraillut. Nykyinen Alpine-kuljettaja on nähty edellisen kerran palkintopallilla kaudella 2014 Unkarin GP:ssä, jolloin Espanjan matadori kurvaili vielä Maranellon punaisissa Ferrarilla.

– Uskon olevamme viidenneksi tai kuudenneksi nopein talli, sanoo Alonso Motorsport.com –sivun mukaan.

– Joten päästäksemme podiumille tarvitsemme todella kaoottisen kisan. Se on meidän kilpailukykymme tällä hetkellä ja mielestäni kuuden tai seitsemän sakkiin ajaminenkin on aivan maksimisuoritus.

– Olemme saavuttaneet sen jokusen kerran tällä kaudella ja olen tyytyväinen tasaisuuteemme. Sinun täytyy olla todella onnekas päästäksesi podiumille, jota minä en ole vielä ollut, pohtii espanjalainen.

Alonso ei usko vierailevansa palkintokorokkeella tällä kaudella, vaikkakin sanoo sen olevan enemmän kuin tervetullutta. Odotukset pysyy konkarikuljettajalla realistisina.

Alpine-kuljettajalla on kasassa 50 MM-pistettä ja majailee kuljettajien pistetilanteessa kymmenentenä.