Huomasitko tämän hurjan tapauksen Hollannin GP:n lähdössä? ”Hän yritti vilkuttaa itselleen apua”
Kuva: Getty Images
McLarenin Daniel Ricciardon vaikea kausi sai jatkoa Hollannissa. Aussikuljettaja jäi ilman pisteitä ja lopulta myös tallikaverinsa taakse, vaikka hän lähti koitokseen Lando Norriksen edestä.
Oli kuitenkin hilkulla, ettei Ricciardo olisi lähtenyt matkaan ollenkaan. Sky Sportsin -asiantuntija Anthony Davidson paneutui sunnuntain osakilpailun lähdössä kokonaan pimentoon jääneeseen seikkaan.
Ricciardon pysähtyessä lähtöruutuunsa lämmittelykierroksen jälkeen alkoivat jännittävät ajat. Aussikuski ei nimittäin saanut ykkösvaihetta päälle, mikä estäisi hänen lähtönsä osakilpailuun. Ricciardo viittoili aggressiivisesti tallinsa suuntaan, jotta lähtöä viivästytettäisiin turvallisuussyistä, mutta turhaan.
Ricciardo sai vaihteen päälle noin sekunti ennen valojen syttymistä. Ricciardo menetti lähdössä ymmärrettävästi muutaman sijan, mutta kampesi ne takaisin avauskierroksella.
– Niin kuin näette, hän viittoo kovasti apua itselleen, mutta turhaan. Nyt hänen täytyi vain kerätä itsensä ja valmistautua lähtöön. Hän tunsi itsensä varmasti todella yksinäiseksi tuossa tilanteessa, ex-kuski Davidson kommentoi tilannetta.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus