Alfa-pomo vakuuttunut Kimi Räikkösen panoksesta – ”Se on suuri todiste hänen motivaatiosta ja sitoutumisestaan”
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur on vakuuttunut siitä, että Kimi Räikkösellä on edelleen kaikki edellytykset kilpailla F1-maailman huipulla.
Noin kuukauden päästä 42 vuotta täyttävä konkari on tällä kaudella jäänyt usein aika-ajoissa tallikaverinsa Antonio Giovinazzin varjoon, mutta kisapäivinä kauden 2007 maailmanmestari on usein jatkanut vakuuttavaa tekemistään.
Alfa Romeon kausi on ollut hankala ja Räikkösellä on kasassa vain kaksi MM-pistettä j Giovinazzin yhtä vastaan. Vasseur hehkuttaa Räikkösen tekemistä ja kertoo hänen turhautuneiden radioviestien olevan pelkästään hyvä asia.
– Hän tekee hyvää työtä. Asia vain on niin, että välillä automme ei ole helppo ajaa ja meillä on vaikeuksia saada paketti kasaan omalta puoleltamme sekä hänen osaltaan, sanoi Vasseur GPFans Globalille.
– Mutta suhde on hyvä ja keskustelemme avoimesti asioista. Olen varma, että löydämme ratkaisun tähän.
Vasseurilta kysyttäessä, onko Räikkösellä vielä rahkeet suorittaa korkealla tasolla, on ranskalaisella vastaus valmiina.
– Tietysti, katso mitä hän teki Silverstonen sprinttikilpailussa. Tiedätte hänen hieman rajut kommenttinsa (Silverstonen jälkeen), mutta se ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, jatkoi Vasseur.
– Mielestäni se on vain todiste hänen sitoutumisesta ja motivaatiostaan.
Räikkönen on monesti ollut lähellä pistesijoja ja taistellut vimmatusti vahvempia autoja vastaan tämän kauden kilpailuissa, kuten esimerkiksi Silverstonessa suomalainen ei luovuttanut helpolla sijoitustaan Red Bullin Sergio Perezille kilpailun loppupuolella.
– Ymmärrän täysin hänen turhautumisensa ja rehellisesti sanoen pidän siitä, sillä jos sitä ei olisi, tilanne olisi paljon haastavampi, sanoi Vasseur.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa