Britannian GP:n jälkeen on riittänyt puhetta Lewis Hamiltonin voiton ympärillä. Brittikuljettaja nousi korkeimmalle korokkeelle tyrkättyään ensin Red Bullin Max Verstappenin seinään kilpailun avauskierroksella.

Tämä herätti oletetusti suuren määrän kohua britin suorituksen ympärillä. 10 sekunnin aikasakon saanut Hamilton sai syytöksiä jopa tahalleen kolaroimisesta. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff puolusteli tähteään tapahtuman jälkeen.

– Voitto on voitto. Saimme tänään isoja pisteitä ja se siitä. Viime kilpailut ovat olleet todella intensiivisiä. Emme ole suorittaneet Hondan sekä Red Bullin tasolla, joten pistemenetykset ovat kirpaisseet, Wolff aloittaa RaceFans-sivuston mukaan.

– Jos kaksikon osuma olisi sattunut hitaassa mutkassa, niin en usko kenenkään vaatineen siitä rangaistusta. Mutta nyt osuma tapahtui huippuvauhdissa. Sen mutkan ajaminen vaatii yksinäänkin huimasti rohkeutta.

– Kilpailevien kuljettajien pitää jättää toisilleen tilaa, mutta nyt niin ei käynyt. Tuomaristo näki tapauksen 10 sekunnin arvoisena, mutta minusta syyllinen ei ollut vain yksi kuski.

– Lewis on vastakohta likaisesta kuskista. Hän on todellinen kilpailija, Wolff näpäytti rajusti kritisoinutta Red Bull -pomo Christian Horneria.