Sykähdyttävään voittoon ajanut Lewis Hamilton riemuitsi – ”Annoin kaikkeni tänä viikonloppuna”

Mercedeksen hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton ajoi upeasti Britannian GP:n voittoon sunnuntaina.
Kotiyleisönsä edessä jo kahdeksannen kerran korkeimmalla korokkeella ollut britti oli oletettavasti erittäin iloinen päivän kilpailuunsa.
– Tämä on häkellyttävää, se oli uskomattoman kova kilpailu, sanoi Hamilton heti kilpailun jälkeen.
– Kotiyleisö on parasta, olen niin kiitollinen.
– Tämä on unelma saavuttaa tällaista teille, eikä se olisi ollut mahdollista ilman Bottasta ja tallia, kiitteli Hamilton kaikkia osapuolia.
Voitto ei todellakaan irronnut rennolla sunnuntai-ajelulla, sillä Hamilton kolaroi avauskierroksella hänen pahimman kilpailijansa Max Verstappenin kanssa.
Tuomaristo lätkäisi britille kymmenen sekunnin aikarangaistuksen, mutta kahdeksatta mestaruuttaan jahtaava Hamilton onnistui silti kilpailun lopussa nousemaan vielä kilpailun kärkeen. Kokenut britti ei ryhtynyt osoittamaan ketään sormella, ja ei voinut kuin hyväksyä saamansa rangaistuksen.
– Yritän lähestyä kaikkea kypsästi. Esimerkiksi myös Maxia, sillä hän on todella aggressiivinen. Olin täysin hänen rinnallaan tänään ja jätin hänelle tilaa, sanoi Hamilton.
– Otin rangaistuksen vastaan ja jatkoin vain puskemista.
– Se oli kovaa, annoin todellakin kaikkeni tänä viikonloppuna, totesi britti.
Hamilton onnistui voittonsa sekä Verstappenin keskeytyksen myötä kutistamaan hollantilaisen MM-johdon vain kahdeksaan pisteeseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan