Rääväsuinen Red Bull -pomo lähettää piikin perjantaina alisuorittaneen Mercedeksen suuntaan – ”Toivottavasti heidän matelemisensa jatkuu pyös huomenna”

Perjantain harjoitukset Bakussa kertoivat kahta tarinaa MM-taistelun kärkitallien osalta. Red Bull oli mainiossa vauhdissa sekä nopeilla vedoilla, että pitkillä stinteillä. Mercedes puolestaan oli kaukana kärjen vauhdista, vaikka Lewis Hamiltonin pitkät vedot olivatkin toiveita herättäviä.
Red Bullin suorasanainen neuvonantaja Helmut Marko nautti tuttuun tapaan lähimmän kilpakumppaninsa heikosta suorituksesta. Itävaltalainen ei peitellyt hymyään harjoitusten jälkeen.
– Meillä on nopea paketti tällä viikolla. Olemme kilpailukykyisiä nopeissa, sekä pitkissä vedoissa, Marko aloittaa GpBlogin mukaan.
– Toivon todella, että heidän ongelmansa jatkuvat myös huomenna. Heillä ei ole enää moottorietua, mikä antoi heille yli sekunnin vauhtia suorilla, itävaltalainen sivaltaa.
Red Bull nappasi Monacon kisaviikonloppuna ensimmäisen MM-sarjajohtonsa sitten kauden 2013. Myös Max Verstappen siirtyi pisteiden kärkipaikalle ensimmäistä kertaa F1-urallaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa