Viime vuosina vallinnut veljesrakkaus oli päättyä karusti – Brittikuljettaja nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi

© Kuva: Getty Images

McLarenilla kaasutteleva Lando Norris ja Ferrarin Carlos Sainz taistelivat toisiaan vastaan sijoituksista Espanjan GP:ssä.

Kilpailun tuomaristo heilutti Norrisille varoituslippua tilanteen jälkeen, jossa Sainz ohitti brittikuljettajan radan pääsuoran lopussa. Ferrari-kuljettaja tuli takaa huomattavasti parempaa kyytiä tuoreemmilla renkaillaan, Norriksen yrittäessä rimpuilla vanhemmalla rengassetillään espanjalaisen edellä.

Norris teki äkkinäisen -ja melko myöhäisen puolustusliikkeen, eikä tilanteessa ollut kolarikaan kaukana. Kilpailu jälkeen nuori britti nosti myös kätensä pystyyn virheen merkiksi. Sääntökirjan mukaan sijoitustaan puolustava kuljettaja saa edellä vaihtaa linjaa vain kertaalleen.

– Minun täytyy katsoa lintuperspektiivistä tilanne vielä uudelleen. Luulen kuitenkin, että siirryin ensin reilusti ja sitten hieman uudelleen, jota ei saisi tehdä, sanoi Norris Sky Sportsille.

– Ei ollut tarkoituksella niin aggressiivinen, sillä tiesin hänen tulevan kuitenkin ohi. Se on mitä se on, eikä tarkoitus ollut tehdä mitään.

Sainz kertoi ohituksen onnistuneen ainoastaan hänen tuoreemman rengassettinsä ansiosta. Sainz vietti suuren osan kisasta tuijottaen toisen Mclaren-kuljettajan Daniel Ricciardon takasiipeä, onnistumatta ohituksessa. Sainz kertoi niin ikään Sky:lle, että nopeat refleksit onneksi pelastivat kaksikon osumalta.

– Hän ei tehnyt sitä helpoksi, sanoi Sainz.

– Hän liikkui aika rajoilla ja hieman liian myöhään, mutta ehdin juuri reagoida ja sain sen toimimaan. Onnistuin ohittamaan Landon vain rengasedun vuoksi.

– Danielin kanssa olimme koko kisan samanlaisilla renkailla. Olin kolme tai neljä kymmenystä nopeampi, mutta se ei riitä ohitukseen tällä radalla, etenkin heidän vahvan voimaykskkönsä ansiosta, viittasi espanjalainen McLarenin vauhdittamaan Mercedeksen moottoriin.

Sainz sekä Norris jäivät molemmat Espanjan GP:ssä tallitovereidensa taakse. Sainz sijoittui seitsemänneksi ja Norris tuli espanjalaisen perässä maaliin kahdeksantena.

Kausi jatkuu kahden viikon päästä Monacossa.

 


EM-FUTIS: 5€ Ilmaisveto

1. Siirry Betsafelle tästä
2. Klikkaa ”Lunasta”
3. Saat ilmaisen 5€ vedon mihin tahansa EM-matsiin

Huom! Ilmaisveto on voimassa uusille ja vanhoille asiakkaille