Legendaarinen Monacon GP päättyi Red Bullin juhliin. Max Verstappen kruisaili kilpailun voittoon johtaen joukkoa joka lähes koko kilpailun läpi. Ainoastaan tallikaveri Sergio Perez johti hollantilaisen sijasta kilpailun aikana.

Samalla Verstappen tekee henkilökohtaista historiaa. 23-vuotias siirtyy MM-pisteiden johtoon ensimmäistä kertaa urallaan. Samalla myös Red Bull siirtyi valmistajien pistetaulukon kärkeen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013.

Tämän mahdollisti aina niin luotettavan Mercedeksen kaksi emämunausta. Toisena pitkään ajanut Valtteri Bottas keskeytti kaamean varikkopysähdyksen takia kilpailun puolivälissä. Suomalaisen oikean eturenkaan pultti tuhoutui, mikä lukitsi renkaan kiinni autoon.

Heikon viikonlopun ajanut Lewis Hamilton ei onnistunut urotekoihin sunnuntaina, vaan oli lopulta vasta seitsemäs. Mercedes pilasi brittikuljettajan kilpailun heikolla strategialla, mikä jätti maailmanmestarin Pierre Gaslyn taakse koko kilpailuksi.

Samalla Red Bullilla tehtiin loistotyötä. Perezin pidempi stintti mahdollisti meksikolaisen nousun ruudusta yhdeksän aina neljänneksi saakka.

Palkintokorokkeelle nousevat myös Ferrarin Carlos Sainz sekä McLarenin Lando Norris. Samalla britti nousee Bottaksen ohitse kolmanneksi kuljettajien MM-pisteissä.

Kimi Räikkösen pistetili jäi avaamatta. Suomalainen jäi juuri tallikaverinsa Antonio Giovinazzin taakse sijalla 11. Giovinazzi avasi Alfa Romeon kauden pistetilin suorituksellaan.

Päivän kuljettaja -palkinnon pokannut Sebastian Vettel nappasi myös kauden ensimmäiset pisteensä. Saksalainen ajoi mainiosti ruutulipulle viidentenä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Formula 1

@F1
🏁 END OF RACE (LAP 78/78) 🏁

TOP 10
Verstappen ⭐️
Sainz
Norris
Perez
Vettel
Gasly
Hamilton
Stroll
Ocon
Giovinazzi

#MonacoGP 🇲🇨 #F1