Väkevästi palkintokorokkeelle ajanut Lando Norris yllättyi kilpakumppaninsa toiminnasta – ”Se olisi ollut riskin arvoista”
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina Emilia-Romagnan GP:ssä kolmanneksi ajanut McLaren-kuljettaja Lando Norris ihmetteli hänen kilpakumppaninsa Charles Leclercin tekosia.
Norris puhui kilpailun viimeisen uusintalähdön tilanteesta, jossa Red Bullin Max Verstappen menetti autonsa hallinnan juuri ennen radan viimeisiä mutkia. Verstappen johti joukkoa ja yritti aggressiivisesti saada lämpöä renkaisiinsa suistuen kuitenkin ruohikon puolelle.
McLaren-kuljettaja kertoi ihmetelleensä, miksei Ferrari-kuljettaja käyttänyt tässä vaiheessa tilannetta hyödykseen ja ottanut piikkipaikkaa haltuunsa. Sen sijaan monacolainen lähes pysäytti koko takana tulevan letkan odottaakseen Verstappenin ottavan paikkansa kärjessä.
– Näin sen aika hyvin ja tilanne oli itseasiassa aika hauska, sanoi Norris humoristiseen tyyliinsä.
– Mielestäni Charles olisi voinut ohittaa hänet. Max menetti autonsa hallinnan ja Charles vain tuntui polkevan jarrua, ihmetteli Norris.
Vaikka kuljettajat eivät saa ennen uusintalähtöä ohitella muita kuskeja, tulkitaan sääntöä eri tavalla, mikäli edellä ajava kuljettaja ajautuu ulos radalta, kuten Verstappenille kävikin. Norris kertoi kilpailun jälkeen, että hän olisi kyseisessä tilanteessa ottanut riskin ja kurvannut kärkipaikalle.
– Ehkä tämän jälkeen täytyy kysyä tuomaristolta, mikä tällaisessa tilanteessa tulkitaan ulosajoksi, mutta Max oli selvästi radan ulkopuolella. Toki samaan aikaan Charles tuli takana todella hidasta vauhtia, mutta olisi voinut helposti valua kärkipaikalle, pyöritteli Norris.
– En ole aivan varma. Luulisin ainakin, jos olisin ollut tuossa tilanteessa toisena, olisin tehnyt sen. Tarjolla oli kuitenkin kilpailun kärkipaikka, mielestäni se olisi ollut riskin arvoista, jatkoi britti.
Leclerc itse kertoi kilpailun jälkeen harkinneensa sitä, mutta lopulta asiat tapahtuivat vain liian nopeasti, sillä Verstappen pääsi suhteellisen nopeasti takaisin radalle.
– Luulisin sen olleen oikea ratkaisu, sillä hänellä taisi kuitenkin koko ajan olla yksi rengas radan puolella, kertoi Leclerc.
– Hidastin enemmän, koska hän ei kokonaan pyörähtänyt, kuten näimme. Mietin kyllä sitä, mutta tilanne olikin jo yhtäkkiä ohi, jatkoi monacolainen.
Mikäli Leclerc olisi kyseisessä tilanteessa ohittanut hollantilaisen, olisi Red Bull -kuljettaja ollut oikeutettu ottamaan paikkansa kärjessä takaisin ennen ensimmäistä turva-autoviivaa, joka sijaitsee Imolan radalla toisen Rivazzan ja 19:n mutkan välissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”