Brittisivusto julkaisi kuljettajien tämän kauden arvioidut palkkatulot – Räikkönen ja Bottas tienaavat saman verran
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sarjan seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on vähemmän yllättäen edelleen myös F1-sarjan palkkakuningas.
Hamiltonin yksivuotinen jatkopahvi Mercedeksen kanssa julkaistiin helmikuussa ja silloisten huhujen mukaan kädenväännön suurin tekijä oli raha, joka ei brittitähden mukaan lopulta näin ollutkaan.
Hamilton tienasi edellisen sopimuksensa mukaan tiettävästi noin 40 miljoonaa dollaria (noin 34 miljoonaa euroa) vuodessa. RaceFansin mukaan Hamiltonin palkka olisi tälle kaudelle tippunut noin 30 miljoonaan dollariin (25 miljoonaan euroon).
Hamilton ei ole ainut moninkertainen maailmanmestari, jonka palkkatulot romahtavat rajusti tänä vuonna. Aston Martinin uskotaan maksavan Sebastian Vettelille noin puolet siitä, mitä saksalainen tienasi viimeisellä kaudellaan Ferrarilla.
Fernando Alonso puolestaan nostaisi paluukaudellaan koko sarjan kolmanneksi korkeinta palkkaa. Alpine maksaisi kaksinkertaiselle maailmanmestarille huimat 20 miljoonaa dollaria (noin 17 miljoonaa euroa) vuodessa.
Brittisivuston mukaan sarjan suomalaiskuljettajat Valtteri Bottas sekä Kimi Räikkönen tienaavat tästä kaudesta 10 miljoonaa dollaria (8,5 miljoonaa euroa).
F1-kuljettajien palkat ovat olleet hurjassa nousussa viime vuodet varsinkin tähtikuljettajien osalta, mutta sillekin saattaa tallien budjettikaton myötä olla tulossa loppu. Tällä kaudella budjettikatto ei koske tallin kuljettajia, mutta tulevaisuudessa sekin saattaa muuttua.
RaceFansin laatiman listauksen kuljettajien tämän kauden palkoista näet tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä